Museotoimintaa

Heips.

Olipa todella mukava, ja loppujen lopuksi sopivalla määrällä ihmisiä koostunut tapahtuma meillä.  Tuon kokemuksen pohjalta on hyvä miettiä tulevaa ja jotain vastaavaa. Mutta aivan hyvin tuolla samalla piha teemallakin. Ja ennen kaikkea samassa "Rantaniemen pihassa perinteisesti  leikkien" paikassa!!

Se tuossa nyt hieman mietityttää, yöuniakin jo häirinnyt,  että mikä on tulevaisuus tuolla alueella?

Uutta oli tosiaan tieto siitä että rakennukset ovat siirtyneet "jossakin" vaiheessa täysin kaupungin tilapalvelun huolintaan. Kokonaan pois museotoimelta? Ja eräällä tavoin myös, ja aika pitkälle tilapalvelun  hallintaankin. Päätellen ohjeistuksista, avainten saannista, rajoitteista, saatavuudesta yleensä jne.

Ei mielestäni aivan osu kohdalleen nyt tuon alueen museaalisen näkökohdan kanssa. Teknisesti ottaen on tietysti todella hyvä, ja parasta  että on kaupungin palvelu joka pitää aluetta huollon piirissä. Ja näemmä 2013 suunnitelman pohjalta myös hiljalleen kehittääkin. Mikä instanssi sitten on se joka loppujen lopuksi kehittää? Siinäpä se? Kuka, ketkä, millä aikataululla? Millä ajatuksellla?

Salaojitus, tienpohjien teko, puistomaisuuden luonti jne. ovat ne erittäin positiiviset asiat. Aliurakoitsijoilla tuo etupäässä teetetään tietysti. Valvonta on se sitten mistä en tiedä, eikä taida tietää aina itse tilaajaakaan. Päätellen nyt noista laivan potkureista jotka lojuvat nurmikolla. Siinä samassa röykkiössä mihin ne kevät-talvella kait jo kipattu kuormasta.? Mistä? Kenen toimesta?

Tuota puolta, historiallista ja museaalista puolta juuri haen näkökannaksi. Eli ei ole siltä puolen kannan katsojaa ollenkaan? Vai onko? Joku henkilö? Jotku henkilöt? Missä instanssissa?

 Sama ilmenee tietysti Rantaniemen, kuin kaikkien muidenkin pihapiirissä olevien rakennusten, pois ottaen Savupirttiä, tarkempi silmäily. Me varmaan ne puolet osaamme katsoa ehkä aavistuksen verran paremmin.

Tilapalvelu, totta kai on vain suorittava elin. Ei mikään restaurointi/entistäjä intressi.

Kuten Ari mainitsikin, että Verronen oli suhtautunut todella positiivisesti tähän meidän tapahtumaan on jo jotain. Siis tilapalvelulla on ainakin yksi henkilö jolla on tämän kaltaiseen toimintaan positiivinen ote.

Nyt mikä lähinnä on mielen päällä on sitten tuo tuleva toiminta. Kaava, suunnitelma, kehittämis-suunnitelma, muutosten haku. Ne ovat jollakin aikataululla käynnissä koko alueelle. Mitä ne sitten lopputulemana ovat onkin sitten se mitä, ja millaista? Sitä me emme varmasti tarkoin tiedä.

Hienoa olisi tietysti se, kuten nyt meidänkin tapahtuman kohdalla, olisi se että aluetta voisivat hyödyntää, yhdistykset, yrittäjät jne. erilaisissa toimissaan. Mutta!!

Alueelle sopivissa tapahtumissa!  Mitä ne sitten olisivat ei välttämättä eri intresseille ole aina juuri se mitä meidän katsantokannalta olisi alueelle sopivaa. Kaikilta puolin ekologista, sopivaa, soveliasta, aiheeseen liittyvää jne.

Tähänhän me emme voi puuttua. Se kuuluu nyt tilapalvelun instanssille. He määrittelevät toimet. 

Ja aavistukseni on että jossakin vaiheessa, en tiedä miksi, mutta ennusteeni on että alue "siirtyy" täysin yrittäjä vetoiseksi alueeksi. Kaikelle tulee hinta. Jos rakennukset säilyvät lähes ulkoisesti ennallaan, niin sisätiloja muokataan yrityksen tarpeen mukaiseksi. Ehkä jollakin lailla "feikaten" naamioidaan "vanhahtavaksi alkuperäistä mukaillen"-ajatuksella. Mutta kuitenkin toiminnan kannalta yritykselle sopivaksi.

Ja ennen kaikkea tällaiset "vapaat kiertelyt" loppuvat silloin varmasti.

Tämä nyt on tämän moinen vuodatus aiheesta, mutta kun tuossa nyt tuon parin tunnin aikana katselin ja mietin kuviota mitä on selvinnyt kaikkiaan.

Jotenkin se nyt vain purkautuu mielestä tämän kaltaisena ajatuksen ulostulona.

Toivon tietysti että kaikki ei mene  aivan sata-prosenttisesti  näin ennustamallani tavalla. Vaan tuon alueen, rakennusten, yleensä miljöön seuranta, olisi sellaisten henkilöiden vaikutuksen alaisena jotka niitä "oikeita"  suuntia osaisivat antaa.

On se  sitten yrittäjä vetoista, yleisenä palveluna yhdistyksille ja muille toimijoille tai minä tahansa. Mutta!  Paikkaan, alueelle sopivaa toimintaa.

Pahin skenaarioni on jotain mallia: ,,,,  "rasvainen laitoskeittiö, muovi laminaatti, lastu/kipsilevyseinä, betonilaatta riemukaarella varustettu kestokukka viritys, dinosaurus tapahtuma lapsenmielisille,,,".

Siis puistattaa jo kaikenlainen em. jonka nyt kuka tahansa yritys/yhdistys voi anomuksesta hakea paikalle. Raha, tarpeeseen tuleva tietenkin, puhuu. Ei se missä, minkälaisessa ympäristössä se tehdään. Eikä kiinnosta sen enempää.

Mutta tästä nyt enempää sitten. Purinpahan vain ajatustani kun jäi sen verran hyvä mieli tuosta eilisestä. Kun mielestäni tarkoitus, paikka, ihmiset ja oikeastaan kaikki osui meillä aivan kohdilleen.😊

Eihän tässä muuta. Ollaan odottavalla kannalla alueen suhteen, mitä nyt sitten tulevaa onkaan edessä.

t.Jorma